Rahoitus­ratkaisumme

Nordic Finance auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä laitteiden, koneiden ja ajoneuvojen rahoituksessa. Rahoitusratkaisujemme avulla voit liisata tai vuokrata esimerkiksi laitteita, koneita ja ajoneuvoja. Autamme sinua niin kertainvestoinneissa kuin kokonaisratkaisuissakin. Vahvan rahoitusosaamisemme ansiosta osaamme ratkaista vaativia tilanteita, joiden ratkaisu ei välttämättä onnistuisi muilta.

Leasing

Leasing on hyvä vaihtoehto kaikelle irtaimelle omaisuudelle, jolla on jälleenmyyntiarvoa.

Vuokraus

Vuokraus on järkevä vaihtoehto esimerkiksi laitteissa, joiden kehitys on nopeaa.

Mitä eroa on liisauksella ja vuokrauksella?

Liisauksesta tai vuokrauksesta on monia hyötyjä ostamiseen verrattuna. Useimmat asiakkaistamme valitsevat leasingin, mutta toisinaan perinteinen vuokraus voi olla järkevämpää. Monet tekijät vaikuttavat siihen, mikä on järkevintä oman yrityksesi kannalta. Tiivistetysti asian voisi esittää näin: Jos haluat päivittää varusteita säännöllisesti, varusteet kannattaa vuokrata. Jos puolestaan haluat käyttää samoja varusteita pidempään, ne kannattaa liisata.

LEASINGIN HYÖDYT

  • Hankintaan ei tarvitse sitoa omaa pääomaa, eikä sinun tarvitse maksaa hankinnasta etukäteen arvonlisäveroa.
  • Laitetta ei tarvitse kirjata taseeseen.
  • Kustannukset jakautuvat koko ajalle, jona laitetta käytetään.
  • Yleensä liisattu laite riittää vakuudeksi, eikä sinulta vaadita muuta käteismaksua.
  • Kerran kuukaudessa tai kerran kolmessa kuukaudessa maksettava kiinteä leasing-maksu auttaa pitämään talouden hallinnassa.
  • Kiinteä kuukausimaksu helpottaa budjetointia ja lyhyen aikavälin maksukyvyn suunnittelua.

VUOKRAUKSEN HYÖDYT

  • Perinteinen vuokraus on järkevää, jos tarvitset laitteita vain lyhyen jakson ajan.
  • Kun vuokra-aika päättyy, voit palauttaa laitteen, jatkaa vuokra-aikaa tai etsiä laitteelle ostajan.
  • Voit päivittää vuokratun tavaran tai laitteen uudempaan versioon tai vaihtaa tavaraa tai laitetta sopimuskauden aikana
  • Vuokraus kuormittaa tasetta vähemmän. Hankinta ei heikennä yrityksen pitkän aikavälin maksukykyä, ja vuokrakulut ovat myös täysin vähennyskelpoisia.
  • Vuokraamisesta ei yleensä aiheudu alkukustannuksia (ei sijoituksia tai ennakkomaksuja).

Tarjoamme myös kokonaisratkaisuja

Oletko perustamassa uutta yritystä, laajentamassa yritystoimintaasi tai avaamassa franchising-yritystä? Varmasti jo tiedätkin, että tämä edellyttää monia erilaisia investointeja. Voimme tarjota avuksesi kokonaisratkaisun, jonka avulla saat kaiken, mitä tarvitset liiketoimintaasi varten – IT-laitteista ja kalusteista ajoneuvoihin ja koneisiin.
Olemme osaava kumppani, jonka kanssa voit keskustella erilaisista investoinneista. Säästät myös aikaa, kun saat tarvitsemasi ratkaisut yhdestä paikasta. Tarjoamme neuvoja ja esittelemme sinulle sopivia toimittajia, joista voit valita mieluisimmat. Tämän jälkeen neuvottelemme toimittajien kanssa rahoituksesta. Kun kaikki on keskitetty yhteen paikkaan, voit tarkastella helposti kaikkia ehtoja ja sopimuksia. Näin voit käyttää kallisarvoisen aikasi muihin asioihin.
Få företaget att växa med Nordic Finance helhetslösningar

Miksi valita Nordic Finance?

Nordic Finance on monestakin syystä parempi valinta kuin perinteinen pankki tai muu rahoituslaitos.
  • Ainutlaatuista osaamista erikoisaloiltamme Olemme toimineet rahoitusalalla yli kymmenen vuoden ajan, joten meillä on ainutlaatuista osaamista alaltamme. Tunnemme eri toimialat perinpohjaisesti, ja siksi voimme todennäköisemmin tarjota sinulle luottoa. Otamme huomioon jokaisen asiakkaan erityistilanteen. Voimme arvioida luottokelpoisuutesi todenmukaisemmin kuin pankit, jotka eivät tunne erikoisaloja eivätkä siksi ole aina yhtä valmiita tai halukkaita myöntämään luottoa.
  • Henkilökohtaista neuvontaa maksutta Tiedämme, että henkilökohtainen neuvonta on tärkeää. Olemmekin tukenasi ennen sopimuksen tekemistä, sopimusta tehtäessä ja sopimuksen tekemisen jälkeen. Autamme sinua tietenkin maksutta. Autamme sinua tietenkin maksutta.
  • Uusia ja käytettyjä kohteita Ymmärrämme laitteiden todellisen arvon ja voimme tukea sinua niin uusien kuin käytettyjen laitteiden hankkimisessa.
  • Tuemme kasvuasi Autamme yritystäsi kasvamaan, ja ainutlaatuisten rahoitusmahdollisuuksiemme ansiosta rahoitusvolyymimme on kilpailijoitamme suurempi. Olemme kumppanisi kaikissa liiketapahtumissa, eikä lainakattosi ylity heti ensimmäisestä investoinnista.
  • Tunnemme vaativan liiketoiminnan Pankit eivät usein lähde rahoittamaan vaativia liiketapahtumia. Me kuitenkin autamme sinua, kun hankit kohteita ulkomailta, toimitus tapahtuu erissä tai toimittaja haluaa ennakkomaksun. Autamme myös, jos haluat ostaa rekisteröidyn ajoneuvon tai haluat luotolle hyväksynnän, ennen kuin valitset alihankkijan.

Pankeissa lainahakemusten käsittely on edelleen melko hidasta, ja hakemuksia käsitellään manuaalisesti. Me pyrimme toimimaan nopeasti ja joustavasti ja otamme aina huomioon jokaisen asiakkaan yksilöllisen tilanteen.

Hjullastare står på rad på företag

Vakuutusturvapaketti

Kun vuokraat tai liisaat laitteita ja varusteita, on tärkeää, että laitteet ja varusteet on vakuutettu kunnolla. Vuokraajan velvollisuutena on varmistaa, että vuokratulla kohteella on riittävä vakuutusturva. Vakuutusturvapakettimme kattaa tärkeimmän, jotta voit käyttää laitteita ja varusteita rauhallisin mielin vuokra-aikana. Paketti tarjoaa kattavan turvan alhaisella omavastuulla ja edullisella vakuutusmaksulla.

  • Kattava vakuutus
  • Mahdolliset vahingot eivät vaikuta vakuutusmaksuun
  • Vakuutusturvapaketin arvo riippuu vuokratusta tai liisatusta laitteesta
  • Vahinkotapaukset käsitellään nopeasti ja tehokkaasti
  • Alhainen omavastuu
Lue lisää

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Olemme koonneet alle tavallisimpia kysymyksiä. Jos et löydä vastausta kysymykseesi, ota meihin yhteyttä. Vastaamme kysymyksiisi mielellämme.

Mitä eroa on leasingilla ja osamaksulla?

Suurimpana erona omalta kannaltasi on se, että liisauksessa kohteen omistaa rahoituslaitos. Leasing ei vaikuta maksuvalmiuteesi tai taseeseesi, eikä sinun tarvitse maksaa etukäteen arvonlisäveroa. Suosittelemmekin osamaksun sijaan leasingia, sillä näin käyttöpääomasi pysyy ennallaan ja voit jatkaa liiketoimintasi kasvattamista.

Mitä korkoa sovelletaan?

Korko riippuu monesta tekijästä: yrityksesi luottokelpoisuudesta, kohteen tyypistä, sopimuksen kestosta ja rahoitettavan kohteen summasta. Voit kuitenkin aina luottaa siihen, että sovellamme voimassa olevaa viitekorkoa.

Voinko saada teiltä luottoa, vaikka oma pankkini ei sitä myönnä?

Kyllä voit. Pankkisi kieltäytyminen voi johtua monestakin eri syystä. On mahdollista, että pankkisi ei myönnä luottoa käytetyille laitteille tai että rahoitettava määrä on pankin mielestä liian pieni tai liian suuri. Syynä voi olla myös se, että sinä tai yrityksesi olette jo saavuttaneet pankin määrittämän lainakaton, eikä pankki siksi halua myöntää lisää luottoa. Tai ehkäpä pankki ei vain yksinkertaisesti tunne liiketoimintaasi. Me voimme kuitenkin auttaa. Koska tunnemme alasi, voimme tehdä päätöksen paremmin perustein.

Voinko irtisanoa sopimuksen ennen sopimuksen päättymistä?

Kyllä voit. Sopimuksen voi sanoa irti milloin tahansa sopimuskaudella. Jos haluat lisätietoa asiasta, ota meihin yhteyttä.

Vaaditaanko vakuus tai käteismaksu?

Käytämme yleensä rahoituksen vakuutena liisattua kohdetta. Siksi sinulta ei yleensä vaadita täydentäviä vakuuksia tai suuria käteismaksuja. Pääomasi pysyy yrityksessäsi, ja voit edelleen hakea luottoa pankistasi. Liisaus vaikuttaa ainoastaan tuloslaskelmaan, sillä liisauksen kohdetta ei kirjata taseeseen. Tämän ansiosta voit laajentaa yritystoimintaasi rohkeammin, jos sitä haluat.

Miksi minulta vaaditaan takausta?

Toisinaan täydentävä vakuus on tarpeen, jos itse kohde ei riitä luoton vakuudeksi. Täydentävien vakuuksien ansiosta voimme myöntää luottoja, joita ei muuten voitaisi hyväksyä.

Millainen vakuutusturva kohteelleni on tarjolla?

Nordic Financen vakuutusturvapaketti kattaa tärkeimmän, jotta voit käyttää laitteita ja varusteita rauhallisin mielin vuokra-aikana. Vakuutusturvapakettimme tarjoaa kattavan turvan alhaisella omavastuulla ja edullisella vakuutusmaksulla. Ota yhteyttä, jos haluat kuulla asiasta tarkemmin.